torstai 1. maaliskuuta 2012

Lelukutsut

Näin hiihtolomaviikolla saattaa aika käydä pitkäksi kun ei ole kerhoja eikä muutakaan toimintaa aamupäivisin.

Niinpä sitten päätin pitää Leikkien-lelukutsut.
Täältä löydät lisää tietoa Leikkienistä.



Tarjolla ihan vaan pannukakkua, hilloa ja kermvaahtoa sekö kääretorttu.
Juomana kahvia, teetä ja mehua.
Aikuisia paikalla oli minun ja esittelijän lisäksi 5 ja lapsia 11.
Muistin taas kutsuja järjetäessäni, ettei minulla ole edeleenkä leipälautasia riittävästi, joten lautasina kertakäyttölautaset. Mukeina eri kuvioiset Teema-mukit



Tilasin meille tätä muovailumassaa, joka on mielyttävän pehmeää ja helppo muotoilla.
Smart Game-pelejä meillä on nyt tosiaan jo kolme, eikä siellä nyt oikein peleissä ollut mitään sellaista peliä jonka olisin välttämättä halunut saada.


1 kommentti: