maanantai 19. maaliskuuta 2012

Jumppanäytös

Jumppatytöillä oli eilen ensimmäinen julkinen esiintyminen.

Ainakin Iitaa jännitti kovasti esiintyminen.


Esitys pidettiin yläkpulun auditoriossa, yleisönä oli vanhempia ja tietysti isovanhempia sekö asiasta muuten kiinnostuneita.

Tyttöjen ohjemanumero on sirkusteemainen.
Kisapukujen pohjana on valmispuvut joihin sitten on tehty talkoilla nuo päälyshameet ja ommeltu paljetit. Tietysti myös ompelimme nuo hiusdonitsit.

Tyttöjen ensimmäiset kisat ovat ensi viikonloppuna. Kyllähän tässä alkaa jo äitikin vähän jännittimään kisat. Onneksi pääsen kisoihin huoltajana mukaan.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä kisoihin viikonloppuna!
    Mun blogissa on sulle tunnustu, käy nappaamassa mukaan =)

    VastaaPoista