maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kukkia ja kypsyvää satoa


Eräänä päivänä tässä huomasin etten ole ottanut lainkaan kesäkuvia, tosin viime vuosina muutenkin tuo valokuvaaminen on ollut aika vähäistä. Tänään menin kuitenkin meidän pihaan kameran kanssa tarkoituksena ottaa muutamia kesäsisiä kuvia.

Meidän terasilla on tälläinen porrasteline ja tänä vuonna laitoin ruukkuihin krassia ja viikonlopun aikana krassit alkoivat vihdoin kukkia. 
( Kuinka sitä onkaan iloinen pienestä asiasta )


Ruusupapua kasvaa myös ruukussa, pisin näistä meneekin jo katolla saakka. Tähänkin tulee lähipäivänä kukkia, nuppuja oli jo muutamia.



Meidän pihasta löytyy muutama punainen viinimarjapensaskin sato alkaa kypsymään, muutaman marjan olenkin jo maistellut.


Karviaispensas on aika pieni, mutta kyllä tässä myös muutamia marjoja saa, ei näitä säilötä talveksi, mutta nyt kesällä herkuttellaan näiden kypsyttyä.


Vadelmiakin on, raakileita tosin vielä.



Luonnonkukkia meidän pihassa kasvaa myös.


Nämä orvokit ovat viime kesäisten ostettujen orvokkien jälkeläisiä. Ruukku unohtui sijoilleen syksyllä ja keväällä siellä näkyikin vähän vihreää, en sitten "hennonut" repiä alkuja poiskaan vaan saavat kasvaa.


Kylvin keväällä uuteen kukkapenkkiini unikoita ja tässä ensimäinen kukka.



Toiseen keväällä tekemääni kukkapenkkiin ostin hopealehteä, mikään muu tässä penkissä ei tunnu kasvavan :(


Hajuhernettä on kolmessa ruukussa, vielä ei näy nupujakaan, mutta eiköhän  nämäkin kuki kuitenkin.



Meillä on myös amppelissa tomaattia, ensimmäiset tomaatit alkavat kypsyä. ( kuva vaan on äärettömän epätarkka)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti